Kouluttautuminen
Nuorkauppakamarijärjestö tarjoaa jäsenistölleen ja yhteistyökumppaneilleen niin paikallista kuin kansallista ja kansainvälistä koulutusta itsensä kehittämisen ja johtajataitojen parissa. Koulutuksia järjestetään mm. aikuisoppimisesta, markkinoinnista, projektityöskentelystä, ryhmätyömenetelmistä, itsetuntemuksesta, ajankäytön hallinnasta, johtamisen teoriasta, käytöstavoista, kulttuurista, viestinnästä ja monista muista aiheista.
Tekemällä oppiminen
Nuorkauppakamaritoiminnan keskeinen periaate on tekemällä oppiminen - Learning by Doing. Pelkästään olemalla mukana toiminnassa ja osallistumalla erilaisiin projekteihin ja tapahtumiin opit monipuolisia taitoja mm. käytännön projektintyöskentelystä vaativiin kansainvälisiin johtotehtäviin. Koulutus on edullista, usein jopa ilmaista.
Käytännön oppimisen lisäksi osallistumalla koulutuksiin saat tekemiselle teoriataustaa, ja kykysi ja taitosi hoitaa oma työsi paremmin ja tehokkaammin paranee. Mikä olisikaan parempi harrastus myös oman kilpailukykysi ja työnantajan näkökulmasta?
Koulut
Yleisen koulutuksen lisäksi Nuorkauppakamari tarjoaa kaksi muodollisempaa tietä kouluttautua, eli ns. johtajuus- sekä kouluttajakoulutus. Johtajuuskoulutuksessa kouluttaudutaan johtamistaidoissa toimimalla järjestön viroissa aluksi paikallisella tasolla, ja etenemällä vuosi vuodelta yhä vaativampiin tehtäviin alueellisiin, kansallisiin ja lopulta kansainvälisiin virkoihin.
Kouluttajakoulutuksessa opitaan pitämään esityksiä, esiintymään yleisön edessä, kouluttamaan aikuisia sekä lopulta suunnittelemaan ja tekemään itse koulutuksia ja koulutusmateriaaleja. Kuten johtajuusputkessakin, kouluttaminen aloitetaan paikalliselta tasolta, ja kokemuksen karttuessa on mahdollista päästä kouluttamaan kansallisissa ja kansainvälisissä tapahtumissa.
Yksilön vastuu - yhdessä oppiminen
Nuorkauppakamarilaisena saat paljon uusia mahdollisuuksia ja haasteita, mutta vain niin paljon kuin itse niitä haet ja olet valmis ottamaan vastaan. Olet itse vastuussa omasta oppimisestasi, mutta et ole oppimassa yksin!
Ainutlaatuinen koulutus
- satoja johtajakoulutuspaikkoja joka vuosi Suomessa
- tekemällä oppiminen
-
projektityöskentely kaikilla tasoilla
- paljon harjoitusta johtoryhmä- ja tiimityöskentelyssä
-
kansalliset ja kansainväliset toimet ja virat
-
kansalliset ja kansainväliset koulutukset ja kokoukset seminaareineen