INNOVATIIVISELLA YRITYSTOIMINNALLA MENESTYKSEEN !
Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n merkittävin yhteiskunnallinen hanke. Kilpailun idea -innovatiivisen yritystoiminnan edistäminen on edelleen yhtä ajankohtainen kuin se oli kilpailua perustettaessa 1977.
Tuottava Idea -kilpailun tavoitteena on edistää innovointia sekä nostaa esiin uusia liikeideoita ja korostaa niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä. Kilpailulla halutaan lisätä yrittämisen yleistä arvostusta korostamalla omiin ideoihin perustuvien ja riskejä ottavien päätöksentekijöiden merkitystä kansantaloudelle sekä hyvinvoinnin lisäämiselle.
Tuottava Idea -kilpailu järjestetään valtakunnallisena kilpailuna jo 33. kerran. Vuonna 2010 kilpailun mahdollistajina ja yhteistyökumppaneina ovat Kauppalehti, Nordea Oyj, If, Suomen Teollisuussijoitus Oy, Suomalaisen Työn Liitto, Tamro Oyj, Keskuskauppakamari, Työ- ja elinkeinoministeriö, Sitefactory Oy sekä Suomen Yrittäjät.
Kilpailuehdotus, -sarjat ja -aikataulu
Kilpailun ideana on tunnistaa ja palkita jo tuottavassa toiminnassa olevia ideoita, jotka ovat enintään kolme vuotta vanhoja. Idea voi olla uusi liike-idea, uusi tuote, palvelu, toimintamenetelmä. toimintamalli tai konsepti.
Kilpailussa palkitaan voittajat yrityssarjasta ja yhteiskuntasarjasta. Lisäksi palkitaan alueelliset voittajat. Kilpailu avataan Kuopiossa 24.4.2010 ja kilpailuaika päättyy 31.5.2010. Alueelliset voittajat julkistetaan syyskuussa ja valtakunnalliset palkinnot jaetaan Maarianhaminassa 16.10.2010.
Lataa kilpailulomake tästä: Kilpailulomake
Lisätietoja
www.tuottavaidea.fi
Heidi Kemppainen
Projektipäällikkö
Kuopion Nuorkauppakamari ry
kemppainenhj(ät)gmail.com
Puh. (050) 380 9299