Kansainvälisyys
On olemassa tilaisuus tavata ihmisiä eri kulttuureista myös työelämän ulkopuolella. Oletko valmis heittämään arkihuolesi hetkeksi syrjään ja hankkimaan uusia tuttavuuksia tai suuntaamaan kansainvälistymismatkalle hyvässä seurassa?
Suuntaamalla kesäkuun alussa (1.-4.6.2011) Eurooppa-kokoukseen Tarragonaan, Espanjan Kataloniaan tutustut välimerellisessä ympäristössä ihmisiin eri puolilta Eurooppaa. Kokouksen valmistelut ovat jo pitkällä, käy tutustumassa
http://www.jciec2011.cat/
Rekisteröintimaksu 400 € voimassa maaliskuun loppuun saakka.
Mikäli olet kiinnostunut myös keski-Eurooppalaisesta kulttuurista, sinua onnistaa, sillä tänä vuonna maailmankokous on Brysselissä, Belgiassa marraskuun alussa (1.-5.11.2011). Bryssel on paitsi poliittinen niin myös kaupallinen keskus, ja kaupungilla on pitkä historia.
Kuopion nuorkauppakamari edistää kansainvälisyyttä kamarilaisten matkustamisen tukemisella ja aktiivisella työllä mahdolisimman edullisen mutta samalla laadukkaan matkan järjestämiseksi.
Nuorkauppakamari on myös tunnustettu kansainvälistäjä, joka edistää ymmärrystä ja yhteistyötä eri kansojen ja kulttuurien välillä. Nuorkauppakamarin jäsenistö muodostaa merkittävän maailmanlaajuisen verkoston. Järjestö luo edellytyksiä jäsenten välisten ystävyys- ja liikesuhteiden syntymiseen ja sillä on useita yhteistyökumppaneita joille sen toiminta ja verkosto luo lisäarvoa. Yli sadassa maailman maassa on nuorkauppakamari - eli JCI toimintaa. Matkustaessasi maailmalla voit ottaa yhteyttä paikalliseen kamariin ja kehittää omaa kansainvälistä verkostoasi. Suomea arvostetaan yhtenä parhaimmista JCI-maista.
Kaipaatko lisätietoja?
Ota yhteyttä vuoden 2011 kansainvölisten asioiden vastaavaan Janne Karvosenojaan, jkarvose(et)gmail.com
Lisätietoa Suomen nuorkauppakamarin kansainvälisyystoiminnasta:
http://www.jci.fi/fi/kansainvalistyminen/
Kansallisen Kv-toiminnan kokoussivu:
http://www.jci.fi/fi/kansainvalistyminen/kansainvaliset+kokoukset/